Coel in Scotland

Coel in Scotland

28.1.2019

Katsaus vuoteen 2018

Rhy, Coel ja Rhemy & co, katsaus vuoteen 2018


Talven ja kevään vietimme ja työskentelimme Pohjois Englannissa ja Etelä Walesissa. En ole ikinä palellut missään niin paljon kuin talven Alstonissa, kivaa oli kuitenkin se että nähtiin Jessican kanssa useita kertoja kuukaudessa. Jessica asui n 45 min Markin luota ja oli 800 uuhen tilalla töissä.
Joulukuu - helmikuu on aika jolloin on paljon työtä koirille ja ovat aika lujilla. Uuhet n 800 laiduntavat nummilla ja vuorilla, eri kokoisissa laumoissa. Säännöllisin välein niitä madotetaan , rokotetaan, annetaan vitamiineja, otetaan sairaita sisälle tms. Tällöin ne kerätään koirien avulla ja kuljetetaan lampolaan toimenpiteitä varten. Nummet ja vuoret ovat laajoja, maasto vaikea ja lampaat yrittävät usein parhaansa mukaan levittäytyä niin että koirat eivät niitä löytäisi. Kun lampaat on saatu kerättyä ja kuljetettua lampolaan, ne ajetaan käsittelyaitaukseen ja sieltä sitten ns ränniin, ja pieniin loosseihin jossa toimenpiteet tehdään. Koirat ovat silloin aitauksessa ja työntävät eläimiä ränniin ja sieltä losseihin, tällaisen työpäivän pituus on meille kaikille n. 8-9t.Tämän lisäksi eläimet käydään tarkistamassa ja lisäruokkimassa joka päivä, jolloin ovat töissä n 3-4t, riippuen siitä onko jotain poikkeavaa.

Rhy ja Cole odottaa actionia
Rhy ja Rhemy Alston moor

 
Swaledales, Julien

Jessican kanssa madotus ja rokotus urakka, kaikki uuhten tehtiin n 800 kpl. Se lisäksi että kerättiin ne moorelta ja kuskattiin takaisin. Taisi mennä 2-3 pv...

Osa treenilampaista Markin luona

Rhemy tuonut kerännyt ja tuonut porukan tilalle skannausta varten

Jessica ja skannajaa Markin luona

Onneksi oli Suomen talvivaatteet mukana...


Rhemy Hollannissa I-radalla
Nursery kisat Talvella Briteissä kisataan ns nursery -kisat, alle kolme vuotiaille koirille jotka eivät ole saaneet sijoittua open -kisoissa ennen ko. kauden alkua. Rhemy oli 2v joten pääsi sitten osallistumaan. Melkein joka viikonlpppu jos vaan pääsi työn ja kelin salliessa, ajoimme jonnekin kisaan 1-2,5t päähän. Rhemy pärjäsi aika hyvin ja useita ostotarjouksia tuli, siellä nurseryt on paikka jossa katsastetaan ja ostetaan/myydän nuoria koira. Rhemy ei kuitenkaan ollut myynnissä koska pidin siitä kovasti, se herätti ihmetystä ja luulivat että yritän saada hintaa ylös. Työn ohessa, treenasin sekä omia että muiden nuoria koiria, jotka sitten joko jäivät itselle tai myydään työ-/kisakoiriksi European Nursey championship Jessican kanssa kävimme myös Hollannissa, osallistuomme European Nursery Final -kisaan, joka osiis on alla kolme vuotiaille. Kaksi fieldiä, 15 parasta pääsee finaaliin, n 185 koiraa starttasi. Gannonilla oli kaksi hyvää rataa pienien virheiden kera, taisi päästä n 30 sakkiin. Rhemyllä yks hyvä ja yksi vähemmän hyvä, taisi loppua aika. Kisa on haastava nuorille koirille vaikka ei ehkä siltä näytä. Etelä Wales, karitsointi Maaliskuussa suuntasimme Etelä Walesiin, jossa karitsoin Janet Evans ja Nigel Watkinsonin tilalla, muistaakseni n 600 uuhta. Ihan huippupaikka! Maaliskuu ja huhtikuu on karitsointiaikaa, silloin koiria ei jaksa tai ehdi treenata, kaikki energia ja aika menee synnytysapuun, uuhien ja karitsoiden hoitoon (ruokkiminen, kuivittaminen etc), siirtoihin jne. Työpäivä alkaa n klo 7 ja loppuu 19-20 maissa, ruoka- ja kahvitauot pidetään silloin kun ehditään. Uuhet ja karitsat viedään ulos laitumille koirien avulla. Uuhet jotka ovat synnyttäneet ulkona, siirretään karitsoiden kanssa toiselle laitumelle karitsoiden ollessa 1-3pv. Korille tämä on rankkaa työtä, pienet karitsat eivät ymmärrä koiran päälle ja siten voivat poukkoilla miten vaan, uuhet taas pitävät koiraa suurena uhkana ja käyvät rajustikin koirien päälle. Silti tämä on aika ja työtä jota rakastamme kovasti. Takaisin Alstoniin ja Sannen kanssa on the road Huhtikuussa palasin takaisin Markin luo asumaan, olin luvannut karitsoida pari kolme viikkoa yhden kyläläisen tilalla, sama tila jolla olin aiemminkin tehnyt keikkatyötä. Sanne liittyi myös joukkoon ja vietti, kanssani reilun kuukauden jolloin kiersimme Skotlanti, Irlanti ja Englannin kautta kotiin. Skotlannissa käytiin mm Neil Gillonin luona, vietettiin päivä sen kanssa hilleillä, aivan mahtavaa sekä meille että koirille. En olisi ikinä voinut kuvitella mihin korkeuksiin ja etäisyyksiin mun koirat lähtevät itsevarmasti kun aina olisivat sitä tehneet. Miten Coel kuuntelee mua vielä n 800m etäisyyksillä on aivan käsittämätöntä. Kävimme myös kahdessa muussa paikoissa jossa Rhyn tytär ja Coelin poika, kivaa että ovat niin tyytyväisiä niihin. Kisoja UK ja IrlantiToukokuussa kävin joitakin kisoja Englannissa ja Irlannissa, nämä ovat ns Open -kisoja, sama kuin Suomen III-luokka joka on vaativin. Coel oli toinen tuplahakukilpailussa ja voitti kolme tavallista kisaa Englannissa ja yhden Irlannissa ja sijoittui muutamissa, Rhemykin taisi sijoittua yhdessä Irlannissa ja yhdessä Englannissa. Rhyn nivelrikon takia en sitä paljoa rasittanut, koska halusin yrittää pitää sen kunnossa kesän PM- ja EM-kisoihin sekä maajoukkuekarsintoihin ja SM-kisoihin. Sannen kanssa vietettiin tosiaan reilu viikko Irlannissa, jossa treenasin ja kisasin. Käytiin myös ratsastamassa Irlannissa, sairaan siistiä laukata rannalla ja kivat hevoset. Kerrankin Irlannissa oli melkein koko ajan hieno ilma. Kotiin Norjaan ja takaisin Suomeen Toukokuun lopulla palasimme Suomeen, jolloin heti olikin maajoukkueleiri. Kisakausi oli myös alkanut ja oli aika hioa koira pois työmoodista ja valmistaa kisakauteen. Normi kisasuoritus on n 15 min, tuplahakurata kestää n 30 min. Kesäkuussa matkasimme taas Norjaan muutamaksi viikoksi. Lampaita valmistellaan vuorille vientiä varten, madotetaan, sorteerataan, punnitaan jne. Vuorille vienti on aina mukavaa ja jännittävää, vaikka raskasta onkin. Uusia astutuspentuja Syksyllä meidän joukkoon liittyi Coelin poika Yoel ja Rhyn tytär Kesha, Keshan emä on Tanhill Glenin tytär joten sukutaulullisesti mielenkiintoinen pentu. Molemmat aika luonnollisia, Yo helppo ja Keshan kanssa haaste tulee olemaan sen fixaatio tasatpainosta ja ylikorostunut eläinfiilis, mutta quality narttu se tuntuu olevan. MaajoukkuekarsintakisatHeinäkuussa Rhy jäi auton alle, kuin ihmeen kaupalla sille tuli vain pieni murtuma kylkiluuhun. Kahden viikon jälkeen oli ensimmäiset maajoukkuekarsintakisat (v 2019 joukkueseen). Rhemy 2v yllätti olemalla toinen, Coel samoilla pisteillä kolmas ja Rhy 13:sta. Toisena päivänä Coel voitti ja Rhy neljäs, Rhemy diskaantui purusta. Pohjoismaiden Mestaruuskisat, Tammisaari Sitten olikin jo parin viikon päästä PM-kisat Tammisaaressa, Coel ja Rhemy molemmat joukkueessa. Rata oli ihana, haastava ja kumpuileva ja lampaat sopivan haastavat. Molemmat koirat olivat aivan superhyviä, Rhy onnistui voittamaan kaksipäiväiset karsintakisat (jokainen ajaa yhden radan per päivä) kaikkien Norjalaisten ja Ruotsin kestosuosikkien yli, joten minulla oli kaksi koiraa finaalissa johon pääsee 15.  Tuplahakufinaalissa Coelilla oli yksi haastava karitsa, jonka takia emme saaneet isoa jakoa tehtyä. Rhyllä satoi kaatamalla ja eläimet olivat raskaat, saimme kaiken tehtyä ja päädyimme sijalle 9. Huipputyytyväinen koiriini!


Coel ja minä ennen tuplahakufinaalia PM-kisoissa (c) Mauri Helle


Tuuletus tuomarin "OK" jälkeen, hyvän 2-päivän ja huippusinglen jälkeen
(c) Mauri Helle


PM- tuplahakufinallissa satoi kaatamalla kun menimme Rhyn kanssa. Minä ja Rhy molemmat tosi tyytyväisiä itseemme! Olen niin ylpeä molemmista pojistani <3
(c) Samuli Näri

Coel tuplahakufinaalin jälkeen, ihana yllätys oli että Samuli oli tullut katsomaan <3
(c) Mauri Helle

Yoman, Coelin söpö poika

Kesha, Rhyn tyylikäs ja intsensiivinen tytär

.















Kesha, copy of her fathe
(c) Tanja Vahtera

Yo having a chat with a ewe lamb that doesn´t want to move
(c) Tanja VAhtera




 
Continental Sheepdog Championship, Czech Sitten olikin pian aika lentää Tsekkiin, siellä käytiin EM -kisat
Rata oli haastava ja lampaat erittäin hankalat. Karsinnat käydään kolmena päivänä, jokainen ajaa ainoastaan yhden radan. Rhy ja Coel tekivät kuulemma Suomen paimennuksen historiaa. Rhy oli toinen omana päivänään ja Coelilla oli kisojen paras rata kaikista 101 koirasta, eli voitti EM-karsinnat <3 Salainen haave oli ollut päästä tuplahakufinaaliin kisaamaan kaikkia Euroopan huippuja vastaan, nyt Coel voitti ne kaikki ja kaksi koiraa taas finaalissa, ihan käsittämätöntä ja aivan huikea!

Rhy jakaa EM-kisoissa
Tuplahakufinaalissa useat koirat eivät meinanneet löytää toista laumaa. Molemmat koirani löysivät ne helposti ilman lisäkäskyjä, Coelilla meni sitten hermo yhteen laiskaan pässikaritsaan ja tirvas sitä tolpankierrossa. Näin olisi tehnyt töissäkin mutta kisassa se johtaa diskiin.
Rhyllä myös ihan huippualku ja ajo meni suht kevyesti, verrattuna moneen joiden koirat flänkkäsi tehottomasti tai siiten vaan loppui aika kun eivät pystyneet niitä liikuttamaan. Isossa jaossa itsellä katosi fokus, kun kolmannen kerran olin lohkaissut osan ja seassa olikin pannallinen. Yksi pannallinen yritti koko ajan karkuun, sekä minä että Rhy palautettiin se ruotuun monta kertaa. Rhy oli rento ja varma, enkä pälnnyt lainkaan että purisi vaikka uui sitä haastoi. Tuomarit luulivat kuitenkin että puri, kun viimeisen kerran meni kykimyyräänä pysäyttämään sitä karkaavaa uuhta, vaikka se ei purrut, joten sekin oli sitten disk. Ratamestari yritti lohduttaa että oli päivän parhaat OLF:t ja hyvän ajon kanssa olisi pisteet riittääneet korkealle, no ei lohduttanut... Meidän hyvät karsintaradat olivat mukana nappaamassa kuitenkin Suomelle joukkuekisassa neljännen sijan ja Mico ja Sune mahtavasti kuudennelle sijalle!
Minulla on visioita, ei tavoitteita

Paimennuksessa Suomi on ollut aina muihin maihin nähden aika alkutekijöissä, meidän paimennus ja koiran käyttökulttuuri on kovin nuori muihin maihin verrattuna. Ennen kisoja finaaliin pääsy oli salainen unelma, joten saada kaksi koiraa finaaliin ja voittaa karsinnat olivat tosi suuri juttu minulle, sillä fiiliksellä eläisin pitkään Finaaliradoilla meillä on vielä paljon opittavaa, mutta nyt ollaan päästy maistamaan niitä joten motivaatio on suuri ja hampaankoloon jäi sopivasti ensi vuotta ajatellen. Kiteen maajoukkuekarsinnatKotiin päästyämme olikin taas aika lähteä Kiteelle, toinen maajoukkuekarsinta viikonloppu. Ensimmäisenä päivänä sijoille 1.Coel 5.Rhy ja 15.Rhemy. Toisena päivänä Rhemy yllätti olemalla toinen häviten pisteen voittajalle, Rhy kolmas ja Coel viides. Muistaakseni molemmat varmistivat paikkansa jäiden jälkeen v 2019 maajoukkueessa. SM-kisat RantasalmellaSeuraavana viikonloppuna oli kolmepäiväiset SM-kisat Rantasalmella, joka on samalla kolmas ja viimeinen maajoukkuekarsinta viikonloppu.
* Ensimmäisenä karsintapäivänä sijoille 3.Rhemy 4.Coel ja 14 Rhy. * Toisena päivänä 2.Coel,  5.Rhy, 11.Rhemy. * Yhteistuloksien perusteella kaikki kolme koiraa tuplahakufinaaliin, yey!
Ensimmäinen haku haastava, mutta koirani ovat hyviä hakijoita joten en ollut huolissani, enemmän innoissani koska tuplahaku on niin kivaa ja sen kruunaa iso jako (international shedding) joka on haastavinta mutta myös hauskin. Rhemy leikkasi kakkoshaun, mutta sain jopa ison jaon tehtyä, joka on tosi hyvin koiralta joka ei ole täyttänyt edes kolme vuotta.
Rhyllä oli hirmu hyvä rata, tiesin että sen jälkeen saisivat muut tehdä todella hyvin että voisivat sen voittaa. Coel lähtee toiseksi viimeisenä, ja tekee elämänsä radan. Fiilis ihan mieletön, ihan sama mitä mieltä tuomari olisi, itselleni rata oli ihan parhaita.
Hollantilainen tuomari olikin sitten samaa mieltä… Coel voitti toisen SM-kultansa ja Rhy sai hopea myös hänen toinen, molemmat isolla erolla seuraaviin koiriin 💕
* Coel voitti siten neljännen kerran maajoukkuekarsinnat kokonaisuudessaan, ja on joukkueen kapteeni. * Rhy ylsi siljalle kolme * Rhemy sijalle kuusi
EM-joukkuseen pääsee kahdeksan koiraa, niistä kolme onkin sitten meidän poppoosta. Yhdellä ohjaajalla ei saa olla kuin kaksi koiraa, joten ensi keväänä minun on sitten valittava juokseeko Coelin kanssa Rhy vai Rhemy. Suuri syyllinen tähän kaikkeen on mental coaching, jota olen saanut n 2-3v. Olen itsekin nyt aloittanut sen opiskelun ja olen super innoissani siitä 😀
Vuosi 2018 oli aivan mieletön ja en voisi olla ylpeämpi pojistani 💗💗💗
Ao linkistä pääsee katsomaan kaikkia kuvia mun ajasta UK:ssa syksy 2017 - 2018 Albumi 2017 -2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti